Alla puheenvuoroni liittyen hyvinvointialuestrategiaan.
–
Arvoisa puheenjohtaja, aluevaltuutetut ja viranhaltijat,
Edessämme on nyt historiallinen paperi, uuden vuodenvaihteessa aloittavan hyvinvointialueemme hyvinvointialuestrategia. Siinä lausutaan ytimekkäästi,
jotta länsiuusimaalaiset voivat hyvin.
Samaan aikaan kun teemme nyt historiallista siirtymää kohti hyvinvointialuetta, elämme monella tapaa haasteellisia aikoja, kun mm. väestö ikääntyy, kärsimme hoitajapulasta ja nuorten jaksamisen haasteet ovat kasvaneet merkittävästi. Jotta länsiuusimaalaiset todella voivat hyvin, meidän tuleekin tehdä tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Sote-uudistuksen myötä kunnille jää edelleen merkittävä rooli terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tiedämme, että sairauksien hoitaminen ja pitkittyminen maksaa monin verroin enemmän kuin sairauksien ennaltaehkäisy. Siksi hyvinvointialueen tulee haluta tehdä tiivistä ennaltaehkäisevää yhteistyötä alueen kuntien kanssa. Jokainen kotonaan mahdollisimman pitkään ja laadukasta elämää viettävä ikääntynyt sekä yhteiskunnassamme hyvinvoiva ja osallisuutta kokeva asukas on alueemme etu ja rikkaus.
Hoitajapula on valtakunnallinen haasteemme. Meidän tulee huolehtia, että hyvinvoivat, työssään viihtyvät ja arvostusta kokevat työntekijät säilyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluksessa. Lisäksi meidän tulee muistaa, että hyvinvointialueella toimii useampi sosiaali- ja terveydenhuollon oppilaitos, joiden kanssa tiivis yhteistyö tulee olla yhteinen tahtotilamme. Opiskelijana saatu kokemus hyvästä työpaikasta takaa, että meille halutaan myös tulevaisuudessakin töihin. On meidän etumme, että mahdollistamme yhdessä oppilaitosten kanssa erilaisille opiskelijoille erilaisia väyliä kerryttää osaamista, edistää opintoja ja suorittaa ammatillinen pätevyys. Näin varmistamme, että meillä on tulevaisuudessakin ammattitaitoisia työntekijöitä.
Viimeiseksi, mutta ei suinkaan vähäisempänä haluan nostaa opiskelijahuollonpalvelut, kuraattori-, psykologi- ja terveydenhoitajapalvelut. Nuorten jaksamisongelmat tulee olla meidän kaikkien huolenamme. Tarvitaan vahvaa yhteistyötä oppilaitosten ja kuntien kanssa sekä ennen kaikkea halua siihen että palvelut tosiasiallisesti tukevat jokaisen oppijan oppimista, jaksamista, terveyttä ja hyvinvointia. Palveluita ja palvelupisteitä suunniteltaessa meidän aikuisten tulee asettaa keskipisteeksi opiskelija, jolle palvelut tosiasiallisesti tulee olla saatavilla ja saavutettavissa. Toisinaan kun jopa kadun toiselle puolelle kävely palveluiden piiriin saattaa olla opiskelijalle ylitsepääsemätön este.
Lopuksi haluan kiittää mielestäni monin osin onnistunutta hyvinvointialuestrategiaa. Tämä pohjakarttana meidän on nyt hyvä lähteä rakentamaan Suomen parasta hyvinvointialuetta.
