Yhteiskunnan hyvinvointia ei mitata sillä, kuinka hyvin osa voi vaan, kuinka hyvin kaikki voi.
Minua huolettaa lisääntyneet mielenterveysongelmat, nuorten pahoinvointi sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden ruuhkautuminen. Näihin haasteisiin tulee seuraavan eduskunnan vastata.
Kun terveys järkkyy, tarvitaan tukea sekä apua oikea-aikaisesti. Oireiden hoidon pitkittyminen ei pelkästään heikennä yksilön terveyttä vaan lisää myös vaativimpien hoitojen tarvetta. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita meillä ei ole varaa heikentää. Meillä tulee olla tulevaisuudessakin riittävän laaja julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto, joka pitää huolen tasa-arvoisesti jokaisesta. Ei niin, että apua hätään on saatavilla lompakon paksuuden mukaan.
Terveydenhuollon palveluista painopiste on tällä hetkellä aivan liikaa erikoissairaanhoidossa. Perusterveydenhuoltoa on vahvistettava, jotta ihmisen huoleen ja hätään vastataan ajoissa eivätkä esimerkiksi sairaudet pääse eskaloitumaan niin pitkälle, että ihminen menettää työ- tai opiskelukykynsä. Lääkäri- tai sairaanhoitajakontakti sekä ohjaus oikean palvelun piiriin tulee saada viipymättä. Pääpaino terveydenhuollossa tulisi olla ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä. Sosiaali- ja terveydenhuollon tulee tarjota kattavasti ennaltaehkäisevää ohjausta, neuvontaa ja kuntoutusta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulee pääsääntöisesti tuottaa julkisena toimintana. Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät palveluita aina tarvittaessa, silloin kun sen katsotaan olevan hyödyllistä sekä palvelun käyttäjälle että julkistaloudelle. Sote-palveluiden palveluntuotanto on osaltaan myös huoltovarmuuskysymys, jonka koronatilanne on osoittanut äärimmäisen tärkeäksi. Julkisen vallan on kyettävä tuottamaan palveluita, varsinkin poikkeustilanteissa. Tämä on vakain, joustavin ja taloudellisestikin kannattavin malli.
Poliittisia päätöksiä tulee tehdä yhteiskunnallinen terveys ja hyvinvointi huomioiden. Arvokas elämä sekä hyvä terveys ja hyvinvointi kuuluvat kaikille.
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen on panostettava, jotta alan veto- ja pitovoima säilyy. Sote-alan tulee innostaa nykyiset ammattilaiset pysymään alalla ja vetämään puoleensa uusia tulevia ammattilaisia. Johtamista tulee kehittää ja työntekijöillä tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja sen kehittämiseen. Hoitohenkilökunnalla tulee taata mahdollisuus tehdä työtään ammattietiikkansa mukaisesti, laadukkaasti ja ihmisarvoa kunnioittavasti. Aikaa asiakkaan todelliselle kohtaamiselle tulee olla. Henkilöstömitoituksista on pidettävä kiinni, mutta ennen kaikkea hoitajia tulee olla resurssoitu riittävästi suhteessa todelliseen tarpeeseen (ei pelkkään minimisuositukseen).
Kannatan mm.:
- Seitsemän päivän hoitotakuuta kiireettömissä tapauksissa lääkärille hoidontarpeen arvioinnista. Tällä hetkellä kiireettömään hoitoon pääsemisen raja on kolme kuukautta.
- Asiakasmaksut eivät saa olla hoidon tai palveluiden piiriin hakeutumisen esteenä. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen kohtuullistamista tule jatkaa.
- Vanhuspalveluiden henkilöstömitoitus, jolla turvataan laadukas ja inhimillinen hoiva.
- Tuetaan omaishoitajien jaksamista tukipalveluilla sekä riittävällä korvauksella.
- Lapsiperheköyhyyden torjuminen, korotus lapsilisän yksihuoltajakorotukseen.
